Vuoden 1986 lopulla Eka, valtakunnallinen työväen osuusliike, päätti laajentaa ravintolatoimintaansa Helsinkiin ja alkoi ostoksille. Ekalla ei ollut pääkaupungissa yhtään ravintolaa, vaikka se muualla Suomessa oli merkittävä toimija sadoilla ravintoloillaan. Ekan helsinkiläisellä ”sukulaisella” eli toisella työväen osuuskunnalla, Elannolla, sen sijaan oli Helsingissä useita ravintoloita. Elanto oli jäänyt pois työväenosuusliikkeiden yhdistymisestä muutama vuotta aiemmin, 1983, eikä ollut osa Ekaa.

Elettiin dynaamista 80-lukua, ideat ja rahat virtasivat vuolaasti, mikä näkyi myös Ekassa. Vajaassa puolessa vuodessa Eka oli ostanut 10 ravintolaa Helsingistä. Kymmenes oli 1987 keväällä ostettu Kirja, jonka gaymenneisyydestä kerroimme tässä juttusarjassa aiemmin. Kolmannella ostoskierroksellaan Helsingissä Eka hankki Talous-Osakekaupalta Budapest ravintolan, joka siirtyi sille toukokuussa 1987. Vielä elokuussa 1985 Budapestin luonnehdittiin olevan ”mannermainen monitoimiravintola”, kun se haki hovimestaria Hesarissa julkaistulla työpaikkailmoituksella. Budabest oli unkarilaistyylinen ruokapaikka ja aikuisemman väen tanssipaikka, missä soi Beatles ja Kirka.

Iso Roobertinkadulla sijaitseva Budapest sai Ekan hallussa 1988 nimekseen Bugatti, tarkemmin sen 2. kerroksen tilat saivat. Iso Roballe aukeava katutason tila nimettiin Street Bar Bulldogiksi. Sisäpihan toiseen kerrokseen tuli musiikkipubi Bugatti. Ekan hotelli- ja ravintolatoimintaa 1983-1989 kertaava 2020 julkaistu Pitkää pizzaa ja poutapilviä (Rosebud) sisältää sekin vain hajanaisia tietoja Bugatista, joka on monelle tuntematon osa Helsingin gayhistoriaa.

Bugatti oli Ekan luoma alle 25-vuotiaille suunnattu iltaravintolakonsepti. Bugatteja oli myös ainakin Lahdessa ja Tampereella. Sisustukseen kuului auto katonrajassa ja videojukeboksi. Eka oli yksi ketjukonseptiajattelun pioneereista Suomessa. Voinemme kuitenkin varmuudella olettaa, että gayasiakaskuntaa ei tavoiteltu – elettiin aids-pandemian mustia vuosia ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kaupallista potentiaalia ei ajateltu sillä tapaa kuin sittemmin, viimeisenä homobisnekseen olisi lähtenyt suuri valtakunnallinen toimija, sillä eihän vähemmistömme näkynynyt aids-lööppien ohella juuri missään.

Ekan konttorilla ei taidettu arvata, mitä voi seurata kun avaa kivan baarin gaybaarin viereen. Budapest ei ollut tippaakaan gay, mutta Bugatti veti kyytiinsä bilekuivuudesta kärsivän gay-väen.

Iso Roobertinkadun toisella puolella sijaitseva 1984 avattu Gay Gambrini oli avoinna vain klo 01:een. Bugatti palveli tunnin pidempään 02:een saakka. Aikalaiset kertovatkin vilkkaasta liikenteestä Iso Roobertinkadun yli, iltaa haluttiin vielä jatkaa. 1988-1992 Helsingissä ei ollut menevää gaypaikkaa: Gay Gambrinia ei edes oltu tehty discoksi, Club Cabaret oli lopettanut jo kaksi vuotta aiemmin ja Bottalla oli bileet vain kerran viikossa, sekin maanantaisin, Vanhan kellari ei houkuttanut nuoria miehiä sekään, enää. Kun juppipaikaksikin solvattu Bugatti avasi ja vielä aivan Gay Gambrinin viereen, homot löysivät sen nopeasti. Moni otti tavakseen suhata nopeasti Gay Gambrinin valomerkin koittaessa kadun yli.

Yksi Gay Gambrinista Bugattiin nopeasti kipittäneistä oli Gambrinin DJ Vesku. Hän työskenteli myös baarimikkona ja teki välillä vuoroja myös Bugatissa vapaailtoinaan.

Bugattin ravintolatila on olemassa yhä tänä päivänä, nykyään siinä on Swengi. Tilat ovat jonkin verran muuttuneet vuosien varrella, 1995 valmistuneen remontin jälkeen niissä avattiin uudelleen ravintola Budabest-nimellä, silloin kerroksia oli kolme, ilmeisesti tiloihin lisättiin kellarikerros. Bugatin aikana käytössä oli kaksi kerrosta. Sisäänkäynti oli sisäpihalta. Tilat kaikkinensa ovat suuret lähes 700 asiakaspaikkaa.

Ensimmäisessä kerroksessa sijaitsi tanssisali, mutta gayt olivat voittopuolisesti toisen kerroksen baarissa. Alakerran kerrotaan olleen ”liian hetero”.

Toisessa kerroksessa oli ensin baaritiski perinteiseen tapaan seinän vieressä ja sitten sen takana toisessa huoneessa toinen, joka sijaitsi keskellä tilaa, muistelee Vesku.

– Se yläkerran kaksipuolinen baaritiski oli silmäpeliin oikein sopiva, muistelee Bugattia QX:lle Hessu* (nimi muutettu), joka kaksikymppisenä nuorukaisena bailasi Helsingin yössä ”lähes joka ilta” Bugatti oli hänen vakiopaikkojaan, minne siirryttiin Gambrinista.

Hessu kuvailee baarimikkojen työalueen sijainneen baaritiskin keskellä, siten etsivä silmäpari saattoi löytää toisen baaritiskin toiselta puolen ja muutaman merkitsevän katseen ja hymyn jälkeen siirtyä kokeilemaan lähempää tuttavuutta.

Bugatin musiikki tuli video-jukeboxista, mikä oli kuumaa uutta siihen aikaan. Näyttöjä oli molemmissa huoneissa, kertomusten mukaan yksi iso ja useita pienempiä. Vesku kertoo kyllästyneensä tuolloin usein soitettuun Paradise Cityyn täydellisesti, koska asiakkaat valitsivat sen usein soimaan. Guns & Rosesin rokkihitti ei mitenkään sovi gay-mielikuviin, mutta siitä huolimatta Bugattia muistellaan lämmöllä, jopa lämpimämmin kuin Gay Gambrinia.

Mauri* (nimi muutettu) kertoo QX:lle Bugatissa olleen aivan erilainen tunnelma kuin Gay Gambrinissa. Parempi.

– Tunkkainen, hikinen, ilmastointi nolla ja savua kaikkialla, outoja SM-tyypejä, toisiaan hakkaavia lesboja ja jokunen eksynyt normaalinoloinen, kuvailee Mauri, jolle Bugatti oli ainoa henkireikä Helsingissä Bottan Berlin -klubin ohella [alkaen 1988]. Bottan Triangel eli Setan maanantaidisko oli Maurin makuun liian vasemmistolaisten suosima, vaikka musiikki olikin hyvää.

Helsingin gaypiireissä Bugatti muistetaan ensisijaisesti Gambrinin jatkopaikkana, sinne  mentiin vasta puolenyön jälkeen, kun Gambrinissa tuli valomerkki. Mutta osa meni sinne suoraan käymättä lainkaan Gay Gambrinissa. Kuten Mauri, joka Bugatin avauduttua  ei juuri Gambriniin astunut, vaikka. Häntä viehätti Bugatin iloisempi ilmapiiri ja suuren baarin miespaljous.

– Bugatissa oli tunnelmaa ja kliimaksia.

Bugatti oli myös ilmeisen suosittu, tungokseen saakka, vaikka se on suuri ravintola, noin 300 asiakaspaikkaa.

– Tungos Bugatissa oli sellainen, että kun tavoitteli sytkäriä taskusta, käsi saattoikin mennä jonkun toisen taskuun.

Kun muistaa, että Bugatissa oli myös heteroita, tunnelma kuulostaa hyvin samalta kuin  myöhemmin 90-luvun puolivälossä korttelin päässä avatussa Lost & Foundissa. Bugatti oli mixed, ennen kuin siitä tuli valtavirtaa – ja ennen kuin gaybaareista tuli mixed. Sekalaisen asiakaskunnan baarissa tunnelma on kihelmöivämpi kuin pelkässä vähemmistöbaarissa, missä ennen pitkää on vain tuttuja kasvoja, menetettyjä mahdollisuuksia ja poltettuja siltoja ja hukattuja tilaisuuksia, kuviteltuja mörköjä.

Bugatissa olikin uusia kasvoja, uteliaita ja heitä, jotka halusivat välttää leimautumista, eivätkä siksi käyneet Gambrinissa. Maurin mukaan myös kokeilunhaluisia riitti. Hän muistaakin Bugatin tunnelman kaikkinensa hilpeänä ja baarina, missä oli ”hyvä saanti”, iskupaikka siis. Gambrinista tuttua tylyä tuijottelua ei ollut.

– Bugatti oli ihan täynnä homoja, sanoo Mauri.

– Paikalla kävi myös paljon ujoja homoja, jotka eivät uskaltaneet tulla Gambriniin. Bugatissa kävi tietysti myös heteroita, mutta kaikki olivat sulassa sovussa, Vesku muistelee Bugattia.

Kaikki bileet lakkaavat joskus. Valomerkin jälkeen myös Bugatin edustalla alkoi isojako, missä asetuttiin odottamaan ja vaanimaan seuraa loppuyöksi. Sinne saapui ajoittain myös alaikäisiä hakemaan seuraa.

– Bugatin edessä ei koskaan ollut ketään hakkaamassa homoja, kuten Gay Gambrinin edessä joskus oli, Mauri muistelee.

– Jos menit Gambriniin, olis se inhottava homo valtaväestön mielestä. Siihen aikaan, Mauri toteaa.

Hessu muistelee lämmöllä paitsi komeita baarimikkoja myös Bugatin ovimiehiä, jotka olivat kaupungin isoimmat, bodareita. Bugatin ovimiehen muistelmien mukaan miehet yrittivät myös jallitaa heitä mukaansa. Hessu ei sitä itse kertomansa mukaan tehnyt, mutta hänen ystävättärensä siinä onnistui.

Kaikki eivät kuitenkaan olleet yhtä hurmioituneita Bugatin menosta, mutta menivät joukon jatkona jatkamaan iltaa Gambrinista. QX:lle Helsingin gaybaareja muistellut Risto* (nimi muutettu), tuolloin nelikymppinen,  kertoo menneensä Bugattiin vain ”väkisin”, hän koki ettei henkilökunta pitänyt homoista.

Mauri kertoo, että kaikki Bugatin asiakkaat eivät pitäneet yhdessä tanssineista poikapareista ja valittivat siitä. Hänen mukaansa Eka päätti puutua tilanteeseen ja siivota Bugatin homoista. Vesku muistaa, että jossain vaiheessa Bugattiin eli yläkertaan ei päässyt. Silloin oltiin alakerrassa, missä tunnelma oli vähemmän gay.

Itse en koskaan käynyt Bugatissa, kuulin sen olemassa olostakin vasta sen jo lopetettua. Syynä lienee se, että en käynyt Gambrinissakaan kuin kahdesti, koska se ei ollut makuuni, halusin suuria volyymejä ja hienoja valoja, nenää kutittavaa bassoa. Niitä tarjosi samana vuonna Bugatin kanssa auennut Bottan Club Berlin. Mutta kuten tätä juttua tehtäessä Vesku minulle totesi ”Bugatista olisit saanut varmememmin munaa”. Epäilemättä, sillä Berlinistä sitä en saanut. Kertomuksista tulikin selväksi, että Bugatista sai.

Heinäkuussa 1992 Helsingin Sanomat kirjoitti kävelykatu Iso Roobertinkadun ongelmista. Jutussa mainitaan Bugatin saaneen kasvojen kohotuksen ja muuttuneen Rock Tattoo -nimiseksi, minne houkutellaan moottoripyöräilijöitä ja muusikoita. Suomi oli syvässä lamassa. Homot olivat siirtyneet Annakadulle. Eka ajautui syksyllä 1993 yrityssaneeraukseen.

Gay-maailmalle, tai hlbt-yhteisölle, kuten sitä vähitellen alettiin kutsua, oli kuitenkin 90-luvun koittaessa alkanut historian paras bileaikakausi. 1997 myös aidsia vastaan löytyi vihdoin lääke. Bugatin jälkeisten 15 vuoden aikana Helsingissä avattiin useita gaybaareja, olipa täällä hetken pohjoismaiden suurin gay-yökerhokin, Ison Roban DTM. 2000-luvun myötä homobaarit menettivät merkitystään ja niistä tuli vuosi vuodelta enemmän mixed, käännekohtana voidaan pitää vuotta 2007 ja tänä päivänä gay-baareilla ei enää ole samanlaista merkitystä mitä niillä oli, miehet voivat tanssia keskenään missä vain, tai ainakin useimmissa Helsingin keskustan paikoissa.

Eka selvisi lamasta ja vältti konkurssin. Tradekan Restel on tänä päivänä Suomen suurin ravintolapalvelujen tarjoaja.

Bugatti ei suinkaan ole ainoa hlbtq-väen omakseen ottama ravintola. Pitkäaikaisin valtauksen kohde lienee Vanhan kellari. Muita tunnettuja ovat Stockmannin tavaratalon yläkerran ravintola (ennen ylempiin kerroksiin laajentumista) eli Stokkan Vintti eli Hinttivintti. Etelä-Esplanadilla homomiesten suosimia paikkoja 1900-luvun alkupuolella ja aiemminkin olivat Bronda (vanhempi purettu rakennus), Adlon (Pörssitalo), Kämp, Royal (nykyisin Teatteri), Catania (Pohjoisesplanadi 31) ja Alcazar (Pohjoisesplanadi 35). Mannerheimintien Hansa (pian valmistuvassa Hyatt-ketjun hotellin kiinteistössä) ja Suur-Hokki (Sokoksen tavaratalon 2. kerros).

*Haastateltujen nimet on muutettu heidän toiveestaan, mutta heidän henkilöllisyytensä on toimittajan tiedossa.