Yle Teemalla ja Yle Areenassa on paljon prideaiheista katsottavaa.

Löytyy uutuuselokuva Treffit Amberin kanssa (Dating Amber),  italialainen Ainiaaksi (La dea fortuna) 28.6., ranskalainen Yhdessä (Deux) tulee heinäkuun puolella (5.7.), on kanadalainen Matthias & Maxime, (28.6.) Peter Greenawayn Eisenstein Guanajuatossa (11.7.), Patricia Highsmithin romaaniin perustuva Carol ja Oscar-voittaja Moonlight (26.7.).

Katsottavissa on myös tärkeä suomalainen klassikko, vuoden 1969 gay-rakkaustarina Oletko sinä …?

Etenkin Greenawayn teoksessa on suoraa gayseksiä. Yhdessä päärooleista on suomalainen Elmer Bäck, joka nähdään rohkeissa seksikohtauksissa. Se on elokuva, joka kiellettiin Venäjällä jo 2015.

Ferzan Ozpetekin ohjaus Ainiaaksi, 28. kesäkuuta, on myös must-see. Hänen elokuvansa Hamam (1997) on 90-luvun ehdoton klassikko. Häneltä kannattaa katsoa myös Disney+ -kanavalla oleva Ignorant Angels -sarja, joka perustuu hänen aiempaan saman nimiseen elokuvaansa

Yleltä tulee myös George Michaelille omistettu ilta 29. kesäkuuta, tähden syntymästä tulee kesäkuussa kuluneeksi 60 vuotta.

Toivesarja Älä pyyhi kyyneleitä paljain käsin on Areenassa 27. kesäkuuta.

Interaktiivisessa hlbtqia+ -sävytteisessä draamapelissä Seksikkäät housut ja muita ongelmia pääsee kokemaan öisen Helsingin sykkeen, kertoo Ylen tiedote.

 

Helsinki Pride -kulkuetta seurataan Yle.fi-verkkosivuilla sekä Yle Areenassa suorana lauantaina 1.7. klo 11.55. alkaen.