”Heippa te kaikki kuumat kundit, tanssimassa siellä. Kunnelkaapas niin kerro teille uudesta deittitavasta. Pääset tunnelmaan ihan hetkessä. Odota vain iltaan ja sitten ala koluta katua”. Tämä on vapaasti suomennettu viesti Boys Town Gangin Cruisin’ The Streets kappaleesta. Cruising terminä ja ilmiönä kuuluu myös monissa discobiiseissä aina 80-luvulle. Se oli myös  oleellinen osa 1970-luvun discokulttuuria. New Yorkin Studio 54 -parvekkeella eivät cruisailleet vain miehet keskenään. Miehet ovat etsineet ja harrastaneet seksiä cruisallen kuitenkin paljon kauemmin.

Cruising liitetäänkin vahvasti vain gay-kulttuuriin, mutta seksin tarve ei riipu sukupuolesta. Etenkin seksi yleisissä vessoissa ja puistoissa on kuitenkin ollut leimallisesti osa juuri gay-kulttuuria. Gay-kulttuurissa cruising on ollut merkittävässä asemassa, syistä joita ei enää oikeastaan ole, mutta silti cruising on yhä voimissaan. Kun miesten välinen seksi oli kiellettyä eikä kokoontumispaikkoja, turvallisia tiloja tavata toisia miehiä, ollut, niinpä miehiä etsittiin ja tavattiin ja seksiä harrastettiin turvattomissa tiloissa, tietyissä yleisissä käymälöissä, tietyillä parkkipaikoilla ja puistoalueilla, esimerkiksi. Puskaradio kertoi, mihin kannatti mennä. Helsingissäkin oli ja on yhä useita cruising-alueita ja niitä löytyy myös muista Suomen kaupungeista. Historiallisesti pääkaupungin suosituimmat cruisailupaikat ovat olleet Seurasaaren uimala, Yrjönkadun ja Töölön uimahallit, Uimastadion, Pihlajasaaren nakuranta.

1980 elokuvassa Cruising kerrottiin cruicing-alueilla uhrejaan etsivästä sarjamurhaajasta, pääosassa peitetehtävissä olevana poliisina on Al Pacino.

Viisitoista vuotta sitten City-lehden Walter de Camp valisti Sisäpiiri-palstalla cruisailusta: ”Muistan eräänkin kerran, kun muuan vanhempi homomies seurasi perässäni kuin laastarilappu ja huokaili, miten hyvää minun katselemiseni hänelle tekeekään. Suihkun alla mies otti toiselta mieheltä suihin ja uima-altaan reunalla päivystänyt vesseli kehotti vihjailevasti varomaan vettä, koska nuoret miehet hänen mukaansa kylvivät spermaansa siihen altaaseen”.

Syksyllä 2011 homojen saunakäyttäytyminen oli esillä mediassa Helsingin Sanomia ja Ilta-Sanomia myöten, kun neljä homomiestä sai porttikiellon harrastettuaan seksiä saunoissa Yrjönkadun uimahallissa. Tilanne rauhoitettiin myös saunatiloja valvovien vartijoiden avulla, mikä ratkaisu sekin herätti vilkasta keskustelua Hesarin mielipidepalstalla. Asiasta käytiin tuolloin myös vuoropuhelua gay-yhteisön ja kaupungin liikuntaviraston kanssa, yhteisöä edusti ranneliike.net – sivustoa ylläpitävä Sateenkaariyhteisöt ry. Molemmat tahot olivat sitä mieltä, että asiaton käytös ei julkisen uimahallin saunoihin kuulu.

Kaksi vuotta ennen vuosituhannen vaihtumista cruising palasi otsikoihin isosti, kun supertähti George Michael jäi pisuaarilta kiinni. Hän oli mennnyt vanhaan halpaan ja langennut poliisimiehen syöttiin. Jo ainakin viime vuosisadan alussa poliisit jahtasivat gaymiehiä antamalla ymmärtää olevansa samalla asialla ja siten saadessaan nämä paljastamaan seksuaaliset aikeensa, nappasit miehet kiinni. Samanlaisia metodeja käytetään arabimaissa tänäkin päivänä. George Michael sen sijaan käänsi cruising-häpeän voitokseen tekemällä siitä discobiisin, Outside olikin valtava hitti, brittilistan kakkonen, mutta ykkönen Kreikassa, Espanjassa ja Unkarissa – Suomessa sijalla 8.

Muutama vuosi sitten silloin 22-vuotias australialainen Troye Sivan teki musiikkivideon, jossa käytetään cruising-kuvastoa ja seuraavana vuonna 2019 saman teki euroviisuistakin tuttu artisti Mika, jonka video kappalleelle Sanremo on tribuutti yli 60 vuoden takaisille gay-yhteisölle, jolle cruisailu oli normi.

Queer as Folkin kolmannessa versiossa, joka sai ensi-iltansa tänä kesänä nähdään Cruisingia, kohtauksessa Ryan O´Connell  näytellyt totesi haastattelussa, että tottakai  kaikki rakastavat tulla imetyksi kauppakeskuksen vessassa. Kova yleistys.

Cruising on niin oleellinen osa gay-kulttuuria, että se voi jopa häiritä heitä, jotka eivät sitä itse syystä tai toisesta harrasta. Cruising-käyttäytyminen on etenkin nykyään kuitenkin stereotyyppinen normi gaymiehen elämästä, meidän kaikkien oletetaan sitä tekevän. Tämä vie tietenkin harhaan, kuten kaikki stereotypiat. Cruisingiin suhtaudutaan ristiriitaisesti gay-yhteisön sisällä. Kun joitakin cruising jopa koukuttaa ja voimaannuttaa, toisia se ei kiinnosta lainkaan. Kaikki eivät halua seksiä tuntemattoman kanssa yleisellä paikalla, missä on epämukavuustekijöitä ja riski jäädä kiinni.

Cruisingiin on myös queer-näkökulma, joka pitää sitä heteronormatiivin rikkomisena ja aivan quuernessin ytimessä olevana toimintana: cruising torjuu heteroseksuaaliset normit siitä miten ja missä seksiä pitäisi harrastaa. Tätä näkemystä voi perustellusti kritisoida queerkultauksena, koska myös heterot cruisailevat ja tekevät vaikka mitä – swingers haloo.  Cruising onkin vain yksi tapa etsiä ja saada seksiä.

Cruising ei lakannut AIDS-epidemian myötä, vaarattomampi, vaikkakin ikävä, apinarokko sekään ei tule olemaan cruisailun loppu. Ihmisellä on pysyvä ikävä toisen luo ja cruisailu toimii joillakin keinona siihen.

On myös cruisailua varten tehtyjä tiloja kuten gay-saunoja, jollainen on myös Helsingissä, Sauna Vogue ja isommissa kaupungeissa niitä on toki enemmän, sekä ”videoliikkeitä”, missä on cruising-alue, joita Helsingissä on kaksi, Keltainen ruusu ja US Video.