Ajankohtainen aihe

Homo

Kotimaisen homoelokuvan Kiinan jakelusopimus kaatui piratismiin

Kulttuuri •
Pihalla-elokuvan jakelun Kiinassa ja Taiwanissa piti olla selvää, jakelusopimuksesta oli jo laadittu vedos. Internetissä kuitenkin jo levisi kiinaksi tekstitetty piraattiversio …
2018-10-02

Hänet nähdään menestyssarjan ensimmäisessä suuressa homoroolissa

Elokuva/Tv •
Nyt varaamaan aikaa uudelle tv-lääkärille! Menestyssarjan näyttelijakaarti laajenee 15. kaudellaan.
2018-09-10

”Eihän kukaan voi olla luonnostaan noin pahasti stereotyyppinen kanahomo”

Lifestyle •
”Eihän kukaan voi olla luonnostaan noin pahasti stereotyyppinen kanahomo”, tämä tuli minulle välittömästi mieleen, kun näin Joni Hesselgrenin ensimmäistä kertaa televisiossa kev…
2018-09-06

Tässä on homoelokuva, joka sai yleisön poistumaan salista

Elokuva/Tv •
Hiukan rankemman kuvauksen homoista tarjoilee esikoisohjaaja Camille…
2018-09-03

Tanska sallii homomiesten luovuttaa verta ensi vuonna

Yhteiskunta •
Tanska modernisoi verenluovutusjärjestelmänsä tasa-arvoisemmaksi sallimalla myös homomiesten luovuttaa verta.
2018-08-27

Näyttelijä tuli kaapista – ja paljasti pitkäaikaisen suhteensa

Lifestyle •
Entinen Disney-tähti Garrett Clayton teki menestysroolin elokuvassa King Cobra pornotähti Brent Corriganina. Nyt hän on Instagrammissa jakanut faneilleen tärkeän tiedotteen.
2018-08-21

Historiallinen tulos: hiv ei tarttunut 77 000 anaaliyhdynnässä

Terveys •
Tähän asti laajin kansainvälinen tutkimus osoittaa, että hiv-lääkitys ja alhainen virustaso yhdessä poistavat riskin hivin siirtymisestä eteenpäin.
2018-08-02

”Jalkapallon MM-kisoja ei tulisi järjestää homofobisissa maissa”

Yhteiskunta •
Walesiläinen entinen rugby-joukkueen kapteeni Gareth Thomas tuli kaapista 2009. Hän jäi rugbystä eläkkeelle 2011. Nyt hän auttaa kitkemään homofobiaa. Hänen mielestään jalkapall…
2018-07-25

Homokulttuuria Kallion helteessä

Kulttuuri •
Drag Bear Race väritti Kallion Karhupuiston helteistä sunnuntaita.
2018-07-23

Zander Hodgsonia kiusattiin ”gay-äänen” vuoksi

Viihde •
Brittiläinen malli tuli kaapista tunteikkaalla Youtube-videolla keväällä. Nyt hän kertoo sitä edeltäneistä vaikeuksistaan.
2018-07-22

Blake Mitchell: On vaikeaa olla pornotähti kun on 100 000 seuraajaa

Lifestyle •
Pornonäyttelijä Blake Mitchell halusi kertoa ammatinvalintansa haasteista Youtubekanavallaan. Hän antoi videolle nimen ”Olen yksinäinen” kera suru-emojin. ”Tämä julkisuus on uni…
2018-07-21

Jättikullin imeminen vei Freddyn sairalaan

Terveys •
19-vuotias Fredy Alanis päätyi sairaalaan oudon seksionnettomuuden takia. Hänen sairaalasta lähettämänsä twiitti herätti netissä riemua, nyt häntä ylistetään sankarina.
2018-07-14

Hän on ensimmäinen avoimesti homo ammattijalkapalloilija – sai korviahuumaavan kannatuksen

Uutisia •
Collin Martin, 23, on ensimmäinen Yhdysvaltojen ammattilaisliigan jalkapalloilija, joka on tullut kaapista. Ja ensimmäisessä ottelussaan tunnustuksensa jälkeen yleisö osoitti hä…
2018-07-09

Tom Daley ja Dustin Lance Black ovat pienen Robbie Rayn ylpeitä isiä

Viihde •
Olympia-uimahyppääjä Tom Daley ja Oscar-palkittu käsikirjoittaja Dustin Lance Black ovat nyt isiä. Heidän poikansa Robbie Ray syntyi sijaisynnyttäjän avulla. ”Tämä on elämäni ta…
2018-07-07

Homoinvaasio Helsinki iskee heterobaareihin

Lifestyle •
Joukko miehiä halusi homopaikoilta jotain jännittävää ja erilaista ja loi Homoinvaasion. He kokoavat joukon miehiä ja valtaavat ajoittain satunnaisen baarin Helsingistä ja tekev…
2018-07-04

Sam Smith on murtunut yllätyseron jälkeen

Viihde •
Vain noin yhdeksän kuukautta kestäneen intohimoisen suhteen jälkeen laulaja Sam Smith ja näyttelijä Brandon Flynn eroavat. Smith poisti viikko sitten exänsä kuvat sosiaalisen me…
2018-07-03

Queer-kirjaililan uutuus kuvaa epätavallisten homojen epätavallista elämää Suomessa

Kulttuuri •
Harald Olausenin viimeisin teos Homolulu -gaynovelleja on 30 novellin kokoelma epätavallisten homojen epätavallisesta elämästä Suomessa. Se on omistettu ”tuntemattomalle homolle”.
2018-06-22

Ruotsi: Korkein oikeus vapautti HIV-positiivisen miehen syytteestä suojaamattomasta seksistä – ”vihdoinkin”

Uutisia •
Ruotsin korkein oikeus antoi torstaina mullistavan ennakkopäätöksen. HIV-positiivinen mies vapautettiin syytteestä, jonka hän sai oltuaan suojaamattossa yhdynnässä toisen miehen…
2018-06-10

Ensimmäistä kertaa miespari vihitään kirkossa Espanjassa

Lifestyle •
Soliman Herrera Johansson ja Louis Ricaute Madriz vihitään tänään ja samalla pari merkataan historiankirjoihin Espanjassa. ”Olemme molemmat hyvin uskonnollisia, joten kirkkovihk…
2018-05-26

”Elokuvissa homomiehiä ei ole, mutta todellisuudessa puolet Hollywoodista on homoja”

Viihde •
Valloittava Ian McKellen ”Gandalf” on ollut 30 vuotta avoimesti homo näyttelijä. Ja nyt hän juhlistaa kunniotettavaa rajapyykkiä kritisoimalla Hollywoodia seksuaalivähemmistöjen…
2018-05-26

Tähtipari eroaa – vain kuusi kuukautta häiden jälkeen

Viihde •
Lokakuussa vihittiin Colton Haynes, 29, ja Jeff Leatham, 46, tähtien täyttämissä Palm Springs-häissä. Mutta nyt suhde on jo karilla.
2018-05-12
1 4 5 6 7 8